valpperi

Voi Paavoa ja Lauraa ja muita onnettomia - Niinistölle ei löydy vastusta

Kyllä on onnettomia nämä presidenttikandidaatit, täälläkin päätoimittaja kirjoitti, että nyt saadaan vaaleihin säpinää, kun Väyrynen pääsi ehdokkaaksi.

Kyllä se säpinä taisi olla liikaa sanottu, kun eilistäkin vaalitenttiä katsoi, väsynyt Väyrynen, eikä oikein mitään sanottavaa, tai ainakaan sellaista, mitä ei olisi kuultu jo kyllästymiseen asti.

Puolueeton-liitoutumaton, tämä mantra on Väyrysen päässä, ja taitaa vielä olla ajatuksetkin Kekkeosen ajassa.

Muista ehdokkaista ei voi oikein mitään sanoa, Haavisto on asiallinen ja olisi varmasti ihan hyvä presidentti, mutta pitkä on matka vielä Niinistön tasoon.

Jos näitä puheenvuoron blogela lukee, niin varmasti presidentiksi valittaisiin Laura tai Paavo, ja suurin puolue olisi tietysti persut. Seuraavaksi Suomi eroaisi EU:sta ja rajat suljettaisiin heti.

 

Kukahan noitakin haavekuvia uskoo, kyllä tyhjät tynnyrit pitävät kovaa kolinaa.

 

Kun galluppeja presidentinvaaleista ja eduskuntapuolueista lukee, tulee selvästi siihen lopputulokseen, että, tämän puheenvuoron suurimmat äänenpainot ja kirjoitukset, eivät ole lähelläkään sitä kansan mielipidettä.

Uskokaa huviksenne, että Niinistö valitaan, eikä persujen kannatus enää nouse.

Minäkin kyllä toivoisin, että vaaleissa tulisi toinen kierros, mutta kun noita tenttejä katsoo, niin eipä taida tulla.

Persuilla on nyt jäänyt tämä paperittomien kohtelu päälle, ja niinkuin meidän lähimmäisiä rakastava Huhtasaari ilmoitti, ei täällä ole heille läheisiä, ne on Afrikassa. ;)

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (27 kommenttia)

Käyttäjän vylitalo kuva
Ville Ylitalo

Minusta Paavo oli yllättävän terävä ottaen huomioon kevään kuntavaalit, joissa hän ei välttämättä loistanut toimillaan. Jos haluaa liimata Suomen erikeepperillä Venäjän karhun kylkeen, Väyrynen on varma valinta. Niin taitaa olla tosin suurin osa muistakin mutta Väyrynen on vain vielä varmempi.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Pekka Haavisto kuittasi hyvin Huhtasaaren puheet turvapaikanhakijoista "hävyttömiksi." Sillä saatiin jopa tauotta pälpättävä Huhtasaari hiljaiseksi.

Käyttäjän PetriPirskanen kuva
Petri Pirskanen

Pitäisi tehdä sellainen sopimus jossain "tentissä" ettei tuollaisia haukkuma/yhden sanan ilmaisuja (Adjektiivejä) saisi käyttää!!
Esim. Jos kysytään mitä pakolaisille pitäisi tehdä..

A) vastaa että laitetaan ne säilöön, annetaan ruokaa,kattopäänpäälle, opetetaan siellä heille x asioita.
B)Ei saa vastata että rasistista tai jne. Vaan hänen pitäisi antaa oma kunnon ehdotus, joka on parempi kuin henkilön A.
Ja taashenkilö "C" pitäisi heittää oma ehdotus..

Mutta jos henkilö B) On omasta mielestään pakko alkaa kommentoimaan henkilö A) ehdotusta, niin sitä ei saa kommentoida vaan yhdellä adjektiivillä, vaan kertoa Miksi se on väärin, ja miten sitä pitäisi parantaa/muuttaa..

Ja näin lähteä avamaan keskustelu uudelle tasolle!
Hitsi kun itse saisi joskus olla "Toimittajana" Ja haastatella heitä... Voisi olla Tv.historia tuskallisin pressa tentti, pressa ehdokkaiden osalta..

Käyttäjän MarkkuTurpeinen kuva
Markku Turpeinen

Taas media kaivaa esille joitakin Tampereen yliopiston dosentteja arvioimaan kuka pärjäsi ja kuke ei. Yksi hehkutti tämän aamun aviisissa Merja Kyllöstä joku toinen Nils Thorvaldsia. Nämä railot ja kumppanit levittelevät tutkija -statuksillaan omia märkiä haavekuvia, joissa ei ole objektiivisuutta tilkankaan vertaa.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Täälläkin yksi dosentti, joskin persu, esittää asiantuntemustaan :)

Tosin kaikki ovat jo tottuneet siihen, että ei sieltä mitään oikein lukukelpoista ja yllättävää irtoa

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

ritala, kuuluuko hän sinun vatipäihisi?

Käyttäjän artoollikainen kuva
Arto Ollikainen

Aivan ekaksi. Olet Petteri kovin suvaitsevainen, jos komppaat asiaa tai henkilöä. Muuten oletkin sitten vähemmän suvakki, jopa ilkeä, jos et nyt sentään vihapuhetta viljele. Olen välillä ihan puolitosissani miettinytkin, että voisitko jopa saada palkkaa persujen haukkumisesta ja ekstrabonuksia suurten ”natsiijoukkojen” kauhistelusta...?

Mutta topiciin. Olen kanssasi samaa mieltä, että Niinistöstä tullee presidentti. Mutta MTV:n väittely pani miettimään. On siellä valtiomiesainesta Vanhasessa ja kokeneessa Väyrysessäkin, vaikka syövät toisiaan, miksei Haavistossakin, jos ei olisi niin maailmanparantajaa. Muut kolme pykälää alempana, Torvalds älykkönä heittää hyviä heittoja ja Huhtasaari on ainoa henkilö, joka esittää asiansa selkeästi ja ymmärrettävästi. Luulen, että sinun on hyvä valmistautua siihen, että Laura ei floppaakaan ekalla kierroksella...

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Uskossa on hyvä elää sano lapamato :)

Väyrynen vie loputkin Huhtasaaren EU-vastustajien kannatuksesta, kyllä hän sinne ym. osastoon kuuluu, aivan väärät vaalit, tietoa ei ole juuri lainkaan ulkopolitiikasta, myötähäpeää tunnen kun Lauraa kuuntelee.

Mutta hänellä on oma pieni kannattajajoukkonsa, joka luulee, että Laura pelastaa meidät turvapaikanhakijoilta, vähän samaa lapsellista uskoa, kuin persujen kannattajilla.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Petteri, minä olen kuullut, että lapamato nauttii Toivossa elämisestä:))

Toisaalta, iso kirja sanoo, että 'usko on luja luottamus siihen, jota toivotaan'!

Eli, Toivo ja Usko taitavat liittyä näihin presidenttivalintoihin. Kansa valitsee puolensa, vaikka puolueitakin on tarjolla!

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Muistelin tässä kuinka muutamia vuosia sitten peukuttelin Petterin kommentteja melkoisen usein ja pidin häntä ihan fiksuna ja puolueettomana kaverina, mutta tänään hänestä on tullut vähän liian ikävä ihminen, jolle vihapuhe alkaa olla päälimmäinen arvo.:).
Se alkaa olla jo usein toistuessaan aika tylsää ja ikävää luettavaa. Muistelin maininneeni hänestä vielä erikoiskehutkin, eli melkoisen laajan lukeineisuuden merkit, jotka ovat tyypillisiä kaikille divarikauppiaille. En voi sitä enää tunnistaa, mutta toivossa on hyvä elää.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Kyllähän Paavoa on ihan mukava kuunnella, mutta aika vaan on ajanut jo ohi. Presidentin valtaoikeudet eivät ole sellaisia, että valittu henkilö jotain ihmeellistä muuttaisi.

Kekkosta Paavo kaipaa, ja sinne aikaan hän kyllä sopiikin.

Käyttäjän HarriMulari kuva
Harri Mulari

Huhtasaari on puoluetoveriaan Reijo Tossavaista mukaillen mukakristitty. Erityisesti tuo lähimmäisen määritelmä oli oikein sopiva persupoliitikolle: lähimmäinen on joku joka on kotoisin läheltä. Tässä kontekstissa Huhtasaarelle tärkein lähimmäinen on Laura itse.

Käyttäjän vylitalo kuva
Ville Ylitalo

Mielenkiintoista, miten voi päästä Suomessa uskonnonopettajaksi, jos ei tunne uskonnon peruskäsitteitä.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Pääsee sitä moneen muuhunkin virkaan, vaikkei kykyjä ja taitoja ole lainkaan.

Parempi se on oppilaille, että Laura opettaa uskontoa, eikä historiaa tai yhteiskuntaoppia :) Tulee vähemmän vahinkoa.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen Vastaus kommenttiin #13

Huonoin mahdollinen skenaario olisi Laura biologian opettajana!

Kansanedustajaksi, puoluejohtajaksi ja presidenttiehdokkaaksi käy kuka tahansa tyhjäpää, siitä Laura on elävä esimerkki. Kun hän vain pysyy noissa hommissa, niin säästyvät suomalaislapset hänen antamaltaan "sivistykseltä". Meillä on edelleen toivoa!

Käyttäjän HarriMulari kuva
Harri Mulari

Uskonnonopetus on mitä on, onneksi nekään tunnit eivät enää saa olla mitään hartaustunteja. On kuitenkin täysin selvää, että Huhtasaarelle uskonsa on politiikkaa ja identiteettipolitiikkaa. Siis sitä samaa settiä, mistä tämä Lauran edustama uusoikeistolaisuus muslimien kohdalla vaahtoaa. Tentissä Huhtasaari kiteytti kirkon tehtäväksi käännyttää, ei rakastaa ja välittää.

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Etäläisten pitäminen lähimmäisinä voi olla joillekin esteenä nähdä lähellä olevien ihmisten hätää.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Eilisen tentin jälkeen tehdään luultavasti mielipidekysely ja siitä sitten alkaa nähdä mikä on Väyrysen kannatus verrattuna Haavistoon. Viimeisimmässä Väyrysen kannatus oli 2 %, Haaviston 12 % mielipiteensä ilmoittaneista, joskin Väyrysen ehdokkuus oli vielä kyselyn aikana epävarmaa. Ja näkee sitten sitäkin syökö Väyrynen Huhtasaaren kannatusta kuten on arvioitu.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Kai Väyrynen Huhtasaaren kannatusta syö, joskin siinä on aika vähän syömistä.

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Katsotaanhan nyt. Niinistö on tukevan tuntuisessa johdossa, mutta jos Väyrynen pääsee uhkaamaan Haavistoa, siitä voi syntyä kilpajuoksua toiselle kierrokselle, joka syö eniten Niinistöä. Eihän esimerkiksi Haataisella, Kyllösellä tai Vanhasella oikein ole, mistä syödä. Kilpajuoksuasetelma Vanhanen-Väyrynen vaatisi Vanhasellekin paljon lisää gallupkannatusta, vaikka muuten voisi olla mahdollinenkin.
Huhtasaaren yllätystä toivon. Pikkujytky olisi Soinin vanhan tuloksen lyöminen.

Käyttäjän MattiAhlstedt kuva
Matti Ahlstedt

Koko viran voisi heittää jo romukoppaan, lähinnä muodollisia tehtäviä joilla ei oikeastaan voi mihinkään todelliseen vaikuttaa.
Jostain syystä ihmiset innoissaan kun tähän ultimaattiseen suojatyöpaikkaan pitäisi valita yksi kansalainen.

Käyttäjän leskinen kuva
Seppo Leskinen

Onko Niinistö suomalaisen veronmaksajan asialla...? Kysyn, kun suomalaiset veronmaksajat hänet elättää...

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

On, jos kansa niin päättää.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Eiköhän ole, alensi palkkiotaan.

Presidentti Niinistö haluaa pudottaa palkkaansa kymmenillätuhansilla

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000572341.html

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen

Ottakaa nyt rauhallisesti, Niinistökin on vain ihminen ja kaikki erehtyy joskus. Ei aina ole hyvä päivä ja eilen ei totisesti ollut Niinistön päivä enemmänkin Lauran ja Paavon päivä, vaikka kisan voittaisikin lopulta istuva presidentti. Katsotaan nyt kortit loppuun, kun tähän tuli mukavasti uutta väriä mukaan ja nythän vasta oli lämmittelykierros, kun oli ensimmäinen presidentti tentti televisiossa. Rauhallista Joulua kaikille ja puhaltakaa turhat paineet ulos, ettei "moottori" käy ylikierroksilla.

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto

Kun näitä erilaisia toimittajien, blogistien ja muiden kommentattorien juttuja katsoo, eipä uskoisi, että Suomelle ollaan valitsemassa presidenttiä eikä jotakin putous sketsihahmoa. Minun korissani muutamien viimevuosien näyttöjen painoarvo on 98 % ja tämän (pääosin ikävystyttävän) viihdeohjelman paino 2 %. Mutta minähän en tienaakaan leipääni media-alalla.

Käyttäjän TuulaKomsi kuva
Tuula Komsi

Vaikuttaa siltä että Petteriä nyt suututtaa se, että meillä on istuvalle presidentille vastaehdokkaita, jotka ovat jopa eri mieltä tämän kanssa. Jos joku tällaista vastustaa, niin silloin kyllä vastustaa demokratian ideaa. (Itsekin uskon että Niinistö valitaan, mutta en haluaisi asua maassa, jossa vaaleja ja vaalidebatteja ja vastaehdokkaita ei olisi ollenkaan.)

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset